Uittamo Paviljongin historiaa

Uittamon lavan historia kantaa 1930-luvulle saakka. Nykytiedon mukaan tanssilava rakennettiin vuonna 1930, ja siitä lähtien siellä on järjestetty niin perinteisiä tansseja kuin monia muitakin tapahtumia.

Alunperin esiintyjien estradina toimi samantyyppinen lava ja kupu kuin mitä Samppalinnan ravintolan piha-alueella löytyy. Vuonna 1990 toimintaan tuli hetkeksi tauko, kun lavalla riehui tulipalo. Jo vuotta myöhemmin uudelleen rakennetulta lavalta kaikuivat kuitenkin jälleen tanssin tahdit.

Uittamolle on rakennettu viime vuosisadan puolella kaunis puurakenteinen ravintola, joka on sittemmin on saanut ympärilleen ravintolaterassit, joilta voi nauttia kauniista merimaisemasta.
Kesäksi 2015 ravintola Uittamo Paviljonki koki mittavan uudistuksen, ja sen ravintolatoiminta siirtyi Manu Events Oy:lle. Uittamo Paviljongin ruokatuotteesta vastaa nyt Mauno Catering, ja tarjolla on laadukkaita ruoka- ja ravintolapalveluita.

 

 

Ota meihin yhteyttä tai jätä tarjouspyyntö.